Perjantai 21.8.2009

 

 

 

Heräilin yhdeksän aikaan ja aamupuuhien jälkeen siirryin altaalle. Enpä sitten ehtinyt edes uimaan, kun jäin vaihteeksi suustani kiinni Monan kanssa...

 

Yhden aikaan kuului kotikadulta räminää, kun uudet matkalaiset saapuivat mukanaan Calle. Halausten ja tervetulomehujen jälkeen sain synttärilahjan kauniin puheen kera - melkein tuli tippa linssiin! Tarjosin Callelle brunssin mun luona, sitten käytiin kaupassa ja molskahdettiin altaaseen. Soittelin sitten Isthmiaan synttäripuhelun ja vakuutin sirkkojen edelleenkin sirittävän :)

 

Perinteisesti treffattiin illalla altaalla ja juotiin ouzot ennen ruokaa. Mentiin Alkisille syömään ja samalla tilaamaan juvetsia, jota ei tunnu mistään tilaamatta saavan. Syötiin juustopalloja, horiatikia, tzatzikia ja gyros-annokset. Jälkkäriksi tulleet viikunat aiheuttivat väsyneessä seurueessa hiukan levottomia juttuja ja ilta naurettiin ihan vääränä ulkopuolisten seuratessa meitä hieman oudoksuen. Naurua jatkettiin sitten vielä Baileys-frappeen kanssa altaalla B:n lähes harmaantuessa meidän seurassamme...

 

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai