Lauantai 29.8.2009

 

 
Heräilin ennen yhdeksää ja rupesin pakkailemaan... ikävää puuhaa! Jossain vaiheessa siirryin ylös frappeelle ja juttelemaan Monan ja helsinkiläisten kanssa.

 

Iltapäivällä menin Alkisille syömään. En päässyt kunnolla edes sisälle, kun kuulin tarinan löydetyistä silmälaseista. Lupasin hoitaa asian ennen lähtöäni, kun A itse ei ollut lasien omistajaa paikallistanut. Lounaaksi söin elämäni suurimman horiatikin A:n seurassa ja jotenkin päädyin myös hörppimään ouzoa jälkkäriksi. E tuli myös töihin, joten ehdin hyvästelemään myös hänet. Halausten keskellä kuulin lauseen "you don't be here today?" - ihan kun se ei olisi ollut tiedossa... siirryin siinä sitten sylistä toiseen ja lopulta lähdin kotiin taas uusi viinipullo kainalossa.

 

Sain laukun pakattua loppuun ja siirryin sitten yläkertaan maksamaan laskua. Paikalle ilmestyi myös Aira ja kolmestaan siinä sitten hörpittiin frappeeta aina siihen asti, kunnes tuli aika lähteä. Mona soitti taksin, viimeiset halaukset ja sitten mentiin.

 

Bussi Iraklioniin lähti 16.45 ja maksoi huimat 6,30. Iraklionissa nappasin taksin ja olin sitten kentällä ennen seitsemää. Olin ihan täysin romuna, mutta pikainen terapiapuhelu hiukan auttoi... Lento Ateenaan lähti vajaat puoli tuntia myöhässä, mutta hiukan aikaa saatiin matkan aikana kiinni. A ja M odotti mua kentällä ja sitten hurautettiin kotiin avaamaan synttärilahjoja, syömään, vaihtamaan tulijaisia ja kuulumisia. Jotenkin kello oli sitten taas melkein aamu, kun mentiin nukkumaan.

 

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai