Torstai 31.8.2006
Aamulla herättiin kellon soittoon kahdeksan aikoihin, sillä tarkoitus oli suunnistaa uudelleen markkinoille. Koluttiin markkina-alue kokonaan, sillä myyjiä oli paljon enemmän kuin viikko sitten. Ostokset rajoittuivat neljään appelsiiniin ja pariin sitruunaan, sekä hakemiimme kukkasiin. 2 kassillista kukkasia mukana hypättiin taksiin ja ajettiin kotiin. Kotona "kukitettiin" Mona halauksien kera.

 

Seuraavaksi oli suuntana apteekki ja aamupala leipomossa. Leipomosta mukaan tarttui myös aamupala huomiseksi sekä kotiinviemisiä :)

 

Kotona sitten siirryttiin altaalle, missä tulikin vietettyä hysteerisen hauska päivä oululaisten kanssa. Onneksi se metrin päästä lähetetty multimediaviestikin sitten lopulta löysi tiensä perille...
Lounaalla käytiin Tropicalissa, jossa perinteistä poiketen lounaan jälkeen Κοστας tarjosi vielä kahvit jäähyväisiksi.

 

Kotona aloitin pakkaamisen, mutta hyvin nopeasti päädyin baaritiskille Monan seuraan. Frapeen aikana seuraan liittyi H. ja jonkinlaisen mutkan kautta H., Αναστασιος ja minä käytiin Monan avustuksella läpi kassakoneesta löytyviä kolikoita. Minä en siis ollut ainoa, joka eri maitten kolikoita metsästi... Muut ei edes yrittäneet ymmärtää touhuamme...

 

Pakkausprojekti jatkui illalla ja tuntui koko ajan epätoivoisemmalta... yhdeksän jälkeen hommat oli siinä vaiheessa, että päästiin ouzolle altaalle Jan-Erikin ja Irenen kanssa. Altaalla oli alkamassa jonkinlaiset bileet, sillä väkeä saapui paikalle koko ajan ja kaikilla oli mukanaan jotain syötävää... Siinä istuskellessamme Παντελις toi meille perunoita ja souvlakit sekä esitti kutsun jäädä mukaan bileisiin... Kauniisti kieltäydyimme kutsusta ja nautimme siinä annoksen ruokaa matkalla syömään... Olisi ollut ihan mukavaa jäädä syömään kotiin, mutta kun porukka norjalaisia, Bobbyä, Παντελις:ta ja Πεδρος:sta lukuunottamatta oli täysin vieraita, niin pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme.
Altaalta siirryimme sitten Alkisille kukkakimppu kainalossa ja halausten ja lukuisten suukkojen kanssa jätimme jäähyväisiä Ελενα:n kanssa. Kello oli jo älyttömän paljon, joten ensin ei edes tajuttu, että voitaisiin vielä syödäkin jotain, joten pöytään tuli ouzot ja melonit. Lopulta päädyimme vielä tilaamaan horiatikin ja tiropitoja... sitten taas halailtiin ja suudeltiin, A. kävi myös vielä moikkaamassa ja viimeiseksi yksi pojista toi meille tavernan mainospaidat :) Καλο χειμωνας ja καληνυχτα-huudot saattelivat meitä aina hotellille asti...

 

Καληνυχτα:a tuli toivoteltua kymmeniä kertoja vielä altaalla ennen huoneeseen pääsyä, sillä porukan bileet jatkuivat edelleenkin... itsellä oli biletysfiilis todella kaukana eikä kyllä sitten unikaan tullut...

 

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Etusivu

    Valokuvat

    Rethymnon 2005

    Rethymnon 2004

    Vieraskirja

    kauaspois.net

 

     Valid HTML!