Sunnuntai 20.8.2006
Lyhyeksi jääneistä yöunista huolimatta meikäläinen suunnisti kohti allasta kymmenen aikaan aamulla S:n jäädessä nukkumaan. "Prinsessan" herättyä muutamaa tuntia myöhemmin oli suuntana Mama Mia ja brunssi. Horiatiki ja gyrokset katosivat nälkäisiin suihin alta aikayksikön...

 

Loppupäivä vietettiin sitten altaalla, kun ei ollut siinä kuumuudessa energiaa tehdä mitään muutakaan... valvottu yö verotti ja kun lämpötilakin vielä kolisi yli 40 asteen, niin eipä siinä kummempia tehnyt edes mieli ruveta puuhailemaan...

 

Auringonlaskun jälkeen istahdettiin altaalle juomaan ouzot ja sitten suunnattiin kohti Alkisin kreikkalaista iltaa. Isäntä itse ei ollut muuttunut viime vuodesta yhtään - samalla lailla hän tanssi ja lauloi, välillä tarjoili ja suuteli ;) Päivälliseksi riitti tiropitat ja salaatti, joita nautittiin loistavan musiikin säestyksellä. Musiikki loppui kuin seinään kellon tullessa 24, musiikkia ei saanut enää soittaa sen jälkeen... Poliisit suunnilleen väijyivät nurkan takana ja jokaisesta paikalla käynnistä tuli sakot maksettavaksi... Me maksoimme laskun ja lähdimme nukkumaan.

 

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Lauantai

    Sunnuntai

    Maanantai

    Tiistai

    Keskiviikko

    Torstai

    Perjantai

    Etusivu

    Valokuvat

    Rethymnon 2005

    Rethymnon 2004

    Vieraskirja

    kauaspois.net

 

     Valid HTML!