Tiistai 7.9.2004

Aamulla oli pilvistä, joten lähdin kaupunkiin huinimaan - siellä kun saa ajan kulumaan tekemättä mitään. Ja kun vielä joka kerta löydän vanhasta kaupungista uuden kadun, jota en ole aiemmin nähnyt... kävin aamupalalla/lounalla Savodorissa ja jatkoin kiertelyä. Lopulta tulin altaalla loikoilemaan ja suunnittelemaan iltaa.

Marilynin kreikkalainen ilta oli siirretty torstaiksi, joten piti miettiä ilta uudelleen. Lopulta sovittiin, että lähdetään Entasikseen syömään ja katsotaan sitten minne nenä näyttää.

Illalla meitä sitten lähti liikkeelle 7 henkeä, jotka ensin joi hotellin Baileysin loppuun... Entasiksesta meille raivattiin iso pöytä ja 2 tarjoilijaa kuskas meille ruokaa ja juomaa. Pariskunta H. söi ekaa kertaa eläissään kreikkalaista ruokaa, joten musta perinteiseen tapaan tuli taas opas kreikkalaisen keittiön saloihin. Entasiksessa on edelleenkin paras saganaki, joten sitä oli taas pakko saada... pääruoaksi söin lammas-kleftikoa, joka oli todella hyvää. Meidän "happy Finns"-jengi innoistui tilailemaan jälkkäriksi oudon nimisiä drinksuja, joten drinkkilista oli ahkerassa käytössä :) Benny Hilliäkin hauskempi mies viihdytti meitä uskomattoman hauskoilla jutuilla ja me kikatettiin ilta ihan kippurassa. Lopulta päästiin sieltä ulos ja hyvinkin luontevasti siirryttiin Iriniin...

Siellä oli menossa karaåke-ilta ja talo oli täynnä. Y. melkein kantoi pöydällisen ihmisiä ulos, että meille saatiin paikat, mulla oli Acapulco edessä ennen kuin kaikilla oli edes tuolia...
Laulajat oli loistavia Y:ta lukuunottamatta - New York, New York tais olla hippasen liian vaikea biisi! Lopulta sitten kuultiin jopa sitä Beatlesia, jota sunnuntaista asti oltiin odotettu eli ilta meni siis kerrassaan loistavasti... Lasku ei tälläkään kertaa ollut kovinkaan suuri...

Osa porukasta hyytyi, mutta me loput sitkeät sissit jatkettiin vielä iltaa Bobbyn seurassa hotellilla. Runoilijapoika oli onneksi jo hyytynyt, joten meillä oli tosi hauskaa - puhuttiin henkeviä ja opiskeltiin sekä kreikkaa että suomea vaihtelevalla menestyksellä...

Ensimmäiset tekstarit Kyprokselta... sielläkin on kuulemma lämmintä ja mukavaa :)


Kirsi 2004 © All Rights Reserved